28.1.2005

Kajaanin käräjäoikeuden tuomio 25.11.2003

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi virallisen syyttäjän ajaman syytteen johdosta, johon B oli asianomistajana yhtynyt ja esittänyt vaatimuksen hänelle aiheutuneen henkisen kärsimyksen korvaamisesta, että A oli useita kertoja esittänyt B:stä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan B:lle kärsimystä ja tähän kohdistuvaa halveksuntaa. Teot oli tehty seuraavasti:

A oli huhti-toukokuussa 2002 ottanut puhelimitse yhteyttä ylikonstaapeli F:ään, B:n asuinkunnan perusturvalautakunnan puheenjohtaja G:hen, kunnanhallituksen puheenjohtaja H:hon ja kunnanjohtaja I:hin kertoen B:llä olevan alkoholiongelma. A oli lisäksi puhelimessa ilmoittanut sairaalan lastenpsykiatriselle osastolle, että B olisi alkoholisti. Ilmoituksen perusteella lääkäri oli tehnyt B:n lasta C:tä koskevan lastensuojeluilmoituksen. A oli vielä nimitellyt yleisellä paikalla B:tä juopoksi ja valehtelijaksi.

Käräjäoikeus totesi, että A oli kiistänyt syytteen sillä perusteella, että hän ei ollut puheluissa esittänyt B:n alkoholin käytöstä omaa käsitystään vaan välittänyt tietoja, jotka hänen seurustelukumppaninsa D:n ja B:n tuolloin 6-vuotias lapsi C oli hänelle kertonut. A oli välittänyt tiedot viranomaisille huolestuneena C:n hyvinvoinnista tahtoen toimia tämän parhaaksi.
Asian taustasta käräjäoikeus totesi, että aiemmin avioliitossa olleet B ja D olivat olleet tapahtuma-aikana molemmat C:n huoltajia C:n asuessa äitinsä B:n luona. Toukokuussa 2002 kumpikin vanhempi oli tehnyt hakemuksen itsensä määräämisestä yksin C:n huoltajaksi. Tämän johdosta käräjäoikeus oli sittemmin päättänyt, että C:n huolto uskottiin yksin B:lle.

Selostettuaan syytteen tueksi ja sitä vastaan esitettyä henkilö- ja asiakirjatodistelua, muun muassa todistajina kuultujen F:n, G:n, H:n ja I:n kertomuksia, käräjäoikeus lausui johtopäätöksenään näytöstä, että syytteessä mainitut seikat oli näytetty toteen ja että A ei puolestaan ollut voinut horjuttaa syytteen tueksi esitettyä näyttöä. Näyttöä B:n väitetystä alkoholiongelmasta ei ollut ilmennyt. C oli isäänsä D:tä tapaamassa ollessaan sekä terveyskeskuksessa että lastenpsykiatrin vastaanotolla kysyttäessä tuonut esiin huolensa äitinsä B:n alkoholin käytöstä ja oireillut muun muassa itseään raapien. Keskussairaalan lastenpsykiatrian poliklinikalla tehdyssä tutkimuksessa oli puolestaan todettu, että C ei ollut tuonut esiin kaltoin kohtelua kummankaan vanhempansa taholta ja oli kieltänyt, että B joisi olutta tai siideriä. C:llä oli todettu selkeä lojaliteettiristiriita ja avioerolapselle tyypillinen sopeutumismekanismi pyrkimällä miellyttämään sitä vanhempaa, kenen kanssa kulloinkin oli.

Oikeudellisena arvionaan asiasta käräjäoikeus lausui, että A:n väitteet B:n alkoholiongelmasta olivat esitetyn näytön perusteella osoittautuneet perättömiksi. Väittämällä B:tä alhoholistiksi A oli esittänyt valheellisen tiedon tai vihjauksen B:stä. Menettelyn tarkoituksena oli ollut osoittaa B sopimattomaksi C:n huoltajaksi ja se oli ollut tahallista sekä aiheuttanut B:lle henkistä kärsimystä unettomuutena ja ahdistuksena.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kunnianloukkauksesta 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja maksamaan sen ohella 60 päiväsakkoa. Rangaistuslajia ja rangaistuksen mittaamista käräjäoikeus perusteli henkilön kunnian suojaamisella perus- ja ihmisoikeutena sekä sillä, että A:n menettely B:n kunnian loukkaamisessa oli ollut johdonmukaista ja kohdistunut useisiin eri viranomaisiin. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan B:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 1 500 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Petra Nurmela ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 8.6.2004

A valitti hovioikeuteen vaatien pääkäsittelyn toimittamista sekä syytteen ja vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä tai ainakin rangaistuksen lieventämistä sakoksi ja vahingonkorvauksen alentamista. Valituksessaan hän katsoi, että hän ei ollut syyllistynyt kunnianloukkaukseen vaan huolestuneena B:n ja D:n lapsen C:n hyvinvoinnista välittänyt tämän kertomia seikkoja B:n alkoholinkäytöstä. Hänellä oli ollut näin menettelyynsä perusteltu syy. Käräjäoikeuden arvio näytöstä sivuutti tämän seikan. Tuomittu rangaistus oli poikkeuksellisen ankara ja vahingonkorvaus epätavallisen suuri.

Pyydettyään valitukseen vastauksen viralliselta syyttäjältä ja B:ltä hovioikeus lopetti valituksen käsittelyn seulontamenettelyssä ja jätti käräjäoikeuden tuomion noudatettavaksi, koska käräjäoikeuden tuomion, valituksen ja vastausten perusteella oli selvää, ettei asiassa ollut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittelyä ja ettei käräjäoikeuden ratkaisu eikä käräjäoikeudessa noudatettu menettely ollut virheellinen ja ettei A:n oikeusturva muustakaan syystä edellyttänyt valituksen käsittelyn jatkamista.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Olavi Snellman, Riitta-Liisa Hietala ja Eija Pitkänen. Esittelijä Heikki Paasonen.

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten.

Virallinen syyttäjä ja B vastasivat valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Perustelut

1. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hovioikeus voinut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n nojalla seulontamenettelyssä jättää ottamatta A:n valituksen enempään tutkintaan.

2. Mainitun 2 §:n nojalla valituksen tutkimista ei jatketa, jos hovioikeus yksimielisesti toteaa olevan selvää, että: 1) asiassa ei ole 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittelyä; 2) käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen; eikä 3) asianosaisen oikeusturva asian laatu huomioon ottaen muustakaan syystä edellytä valituksen käsittelyn jatkamista. Säännöksessä viitatun 15 §:n mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumatta, jos asian ratkaiseminen riippuu käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta.

3. Käräjäoikeus on tuominnut A:n kunnianloukkauksesta. Käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että A oli esittänyt B:stä valheellisen tiedon tai vihjauksen väittämällä usealle henkilölle B:llä olevan alkoholiongelman. Käräjäoikeuden tuomio on perustunut usean todistajan kertomukseen siitä, mitä A oli heille asiasta esittänyt.

4. A ei ole valituksessaan hovioikeudelle sinänsä kiistänyt B:n alkoholinkäyttöä koskeneita lausumiaan. A on perustellut syytteen kiistämistä sillä, että hän oli huolestuneena B:n lapsen hyvinvoinnista välittänyt asianomaisille viranomaisille lapsen kertomuksia tämän huoltajan B:n alkoholinkäytöstä. A oli riitauttanut käräjäoikeuden näytön arvioinnin, koska käräjäoikeudessa näyttöä oli tulkittu yksipuolisesti A:ta vastaan. Toissijaisesti A on vaatinut rangaistuksen lieventämistä, koska hän on pitänyt rangaistusta poikkeuksellisen ankarana, ja vahingonkorvauksen alentamista.

5. A:n valituksen perusteet kytkeytyvät siten siihen, onko hän esittänyt väitteensä B:stä tahallaan. Valituksen ratkaiseminen hovioikeudessa on näin ollen edellyttänyt sen selvittämistä, mitä A tarkalleen oli eri henkilöille sanonut. Koska A on hovioikeudessa edellä kerrotuin tavoin riitauttanut käräjäoikeuden suullisesta todistelusta tekemän arvion, ei voida katsoa olleen selvää, ettei pääkäsittelyä asiassa ollut toimitettava. Myös rangaistuksen lieventämistä koskevan vaatimuksen ratkaiseminen on edellyttänyt valituksen käsittelyn jatkamista, koska pelkästään asiakirjojen perusteella ei ole voitu asianmukaisesti harkita, oliko asiassa perusteltua määrätä niin ankara rangaistus kuin mihin käräjäoikeus oli päätynyt.

6. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdassa säädetyt edellytykset seulontamenettelyn käyttämiselle jäävät täyttymättä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. A:n valituksen käsittelyn jatkamiseksi asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy, omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Gustaf Möller, Mikko Tulokas (eri mieltä), Eeva Vuori ja Kari Kitunen. Esittelijä Iiro Liukkonen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Tulokas :

Valituksessa on kiistetty kunnianloukkausrikoksen keskeinen elementti, loukkaamistarkoitus. Luotettavan käsityksen muodostaminen sen olemassaolosta tai puuttumisesta ei ole ollut mahdollista hovioikeudessa pelkästään asiakirjojen perusteella. Tämän vuoksi pääkäsittely on ollut hovioikeudessa tarpeen. Sen järjestämistä ovat puoltaneet myös rangaistuksen alentamista koskevan vaatimuksen ratkaisemiseen liittyvät näkökohdat, jotka ovat edellyttäneet kokonaiskäsityksen muodostamista asiasta. Päädyn näillä perusteilla samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.